Pirja Peltomäki: Perjantaina kirkonkellot soivat

Kuuntelen kerrostalokasarmin harmaata vinoparkkiseinää tuijottaen kellojen soittoa. On perjantai. Kello on yksitoista. Kirkonkellot soivat. Joku on kuollut. Minä tunnen hänet. Pysäytän työpäivän kulun. Katson kymmentä ikkunaa vastapäisessä harmaanlikaisessa kerrostalossa. Suljen tietokoneen. Laitan silmät kiinni.

Tietokoneen näytöllä on toimeentulotukijärjestelmä, kangistuneet merkinnät, tikkukirjainharavalla vedetyt maksusitoumukset lääkkeisiin. Riittävästi myönnetty. Joka perjantai myönnetty. Ja hän tulee perjantaina hikisenä, levottomana, jalat vispaten, tukka hapsottaen, oravannahkakengissä, punaiselta odotushuoneen sohvalta, vuoronumerolla, aina kymmentä vaille neljä, kun olemme sulkemassa. Ehtii ovelle ennen vahtimestaria, joka juosten tulee perässä. Otatko vielä, ehtiikö ennen neljää, onko ongelmia.

- Ei ole ongelmia.

Nuori mies istuu edessäni vinossa ja hipelöi muutamaa karvaa nenän vieressä. Siniset silmät katselevat kaappiin, joka on täynnä entisen sossun kansioita. Niissä lukee päällä. Vajakki. Alkkis. Hiv. Väkivaltainen. Ketku. Niissä lukee päällä. Lapsipuoli. Raiskattu. Eläinrakas. Mansikka. Pitää jäätelöstä. Pitää hunajasta. On yksin. On yksin. On aina yksin. Ei saisi lukea mitään. Leima otsassa. Leima maksusitoumuksessa. Sossun leima.

Kirjoitan hänelle maksusitoumuksen apteekkiin. Käydään lyhyt keskustelu. Miten lääkkeet ovat taas loppu. Katkoja. Sairaalareissuja. Ensiapua. Puolitotuuksia. Uhkailuja. Olen sijainen. Oma sossu kampaa pitkää tukkaa toisella käytävällä eikä ehdi ottaa nyt vastaan. Kiire kotiin. Minulla ei ole kiire kotiin.

Minä annan maksusitoumuksen. Hän helpottuu. Hymyilee pienesti kuin kävisi salaa pissalla. Äiti auttaa viikonloppuna. Käyvät kaupassa. Annan maksusitoumuksen ruokakauppaan. Tunnen äidin. Kirjainjaon mukaan hän myös kuuluu pitkähiuksiselle sossulle, eikä koskaan käy neuvonnassa perjantaisin. En ole katsonut muistiinpanoja. Osoitteet kyllä. Molemmat asuvat yksin. Naapureina. Äidin poika.

Hymyilee, kiittää. Sipaisee hionneen tukan pois ohimolta. Kääntyy ovella. Katsoo silmiin, näkyy toiveikkuutta. Kiire jo apteekkiin. Haroo taskuaan. Kiitos.

Minä kuuntelen, kun kirkonkellot soivat. On perjantai. Ja kymmentä vaille neljä joku sanoo kiitos.