"Meidän työpaikallamme jokainen saa olla oma itsensä", on kaunis ajatus, mutta ei välttämättä kovinkaan kestävä. Väitän, että jos kaikki olisivat töissä täysin omia itsejään, ilman minkäänlaista suodatinta, tilanne saattaisi eskaloitua nopeasti aika kaoottiseksikin.

Minäkin olen oma itseni myös silloin, kun olen väsynyt, pikkumainen, stressaantunut tai täysin vakuuttunut siitä, että tämäkin asia olisi kannattanut tehdä minun tavallani. En silti ajattele, että työyhteisöni tarvitsee tästä kokemuksesta aidointa versiota itsestäni, eivätkä kaikki ajatukseni ansaitse todellakaan tulla sanotuksi ääneen.

Harkintakin on aitoa

Jonkin verran duunissa pitää siis vetää työroolia. Kuunnella kollegan asia loppuun, vaikka tietäisi omasta mielestään vastauksen jo puolesta sanasta tai arvaisi kysymyksen ennakkoon. Opastaa ja vastata asiallisesti, vaikka kysymys tulisi kolmannen kerran tai tuntuu, että eikö tuo nyt jo tajuta tätä. Hyväksyä, ettei oma ensimmäinen reaktio välttämättä ole lahja työyhteisölle.

"Mä nyt vaan olen tällainen" on aika vaatimaton kehityssuunnitelma.

Työroolilla on turhaan vähän huono maine. Ihan kuin se olisi joku päälle liimattu hahmo, joka sanoo "onpa kiinnostavaa" ja suhtautuu luontevasti yhteisiin aamupaloihin. Työrooli voi olla myös harkintaa: millaista puolta itsestäni tässä tilanteessa tarvitaan? Mitä yritämme saada yhdessä aikaan, mikä on minun osuuteni ja miten minä autan parhaiten?

Sekin olen minä, joka päättää olla sanomatta tai tekemättä. Aitous ei tarkoittane sitä, että vain impulssi on totta ja harkinta teeskentelyä.

Ehdollinen työminä

Kehotuksessa olla oma itsensä on toinenkin ongelma, koska usein sillä tarkoitetaan vain tietynlaista omaa itseä.

Saa olla persoonallinenkin, kunhan sen tekee helposti johdettavalla tavalla. Kertoa mielipiteensä, kunhan ei tee asioista hankalaa. Ja jos on huono päivä tai raskas ajanjakso, toivottavasti sen osaa kertoa rakentavasti ja sopivan lyhyesti.

Ihminen saa hetken etsiä sitä omaa itseään, joka täyttää kaikki ehdot.

Mitä säätelet, mitä piilotat?

Kiinnostavaa onkin miettiä, mitä töissä pitää itsestään säädellä ja mitä joutuu piilottamaan.

On ihan kohtuullista odottaa, että ihminen hillitsee töksäyttelyään. Mutta jos joutuu jatkuvasti esittämään innostunutta, peittämään epävarmuutensa tai myötäilemään asioita, joita pitää huonoina, työrooli alkaa käydä raskaaksi. 

Työpäivän päätteeksi on väsynyt myös siihen, että on koko päivän tarkkaillut omaa esitystään.