Vain työelämää

Terhi Lavonen:

Kun voimat loppuvat

20.5.2026

"Haudassa saa sitten levätä!", sanoi sukulaismies, mutta levätä saa ihan tässä elämässäkin, kirjoittaa Parastolan Terhi. 

– Jaksaa, jaksaa, huutaa pirteä jumppaohjaaja musiikin tahtiin.
– Jaksaa, jaksaa, sanoo pomo pikkuisen ennen kesälomaa, kun kaikki työt kaatuvat päälle ja maailma pitää saada valmiiksi.
– Jaksaa, jaksaa, hoen raahautuessani täysien kauppakassien kanssa kohti kotiovea.
– Jaksaa, jaksaa, tsemppaan itseäni, kun elämä kaataa kerta toisensa jälkeen päälle kuumaa vettä ja vetää maton jalkojen alta.

Vielä tämän jos jaksaisi, ja vielä tämän ja sitten vielä tämän. Sitten saan levätä. Sitten alkaa loma. Sitten otan pari päivää vapaata. Sitten. Sitten. Sitten.

Haudassa saa sitten levätä, sanoi sukulaismies.

Sitten. Sitten. Sitten.

Suorittamista tahdon voimalla 

Kun voimat ehtyvät, elämää alkaa suorittaa pelkällä tahdolla. Työpäivät venyvät, ajatukset pyörivät kehää aamuöisin ja pienetkin asiat tuntuvat raskailta. 

Moni yrittää sinnitellä liian pitkään, koska ajattelee, että lepo tulee sitten myöhemmin. Mutta keho ja mieli eivät odota loputtomasti. Elämä ei odota loputtomasti.

Väsymys ei aina näy ulospäin. Työkaveri voi hoitaa työnsä hyvin ja samalla olla sisältä täysin loppu. Toisella näyttää kaikki olevan tiptop, mutta pölyjä pyyhkiessä itkettää ja imuroidessa haluaisi vain nukkua. 

Elämä muuttuu selviytymiseksi: herätään väsyneenä, tehdään pakolliset asiat ja odotetaan seuraavaa viikonloppua tai lomaa. Mikään lepo ei tunnu palauttavan. Harrastaminen, ystävien tapaaminen, kaikki ylimääräinen kuormittaa. Ilo katoaa, kaikki tuntuu vain raskaalta. Pakolta.

Rutiinit ja perusasiat kuntoon

Usein jaksaminen ei kaadu yhteen suureen asiaan, vaan siihen, että liian moni asia alkaa samaan aikaan hiljalleen horjua ja ahdistaa. Silloin ei auta se, että läheiset kehottavat ryhdistäytymään tai ottamaan itseä niskasta kiinni. Silloin ei auta mikään jaksaajaksaa-puhe tai "kyllä se siitä ohitse menee, otat vain vähän kevyemmin" -keskustelu.

Silloin tärkeintä ei ole täydellinen elämä, vaan muutama asia, jotka täytyy pitää ryhdissä myös vaikeina aikoina.

Viisi yksinkertaista asiaa jaksamisen tueksi:

  1. Uni
    Riittävä uni on kaiken perusta. Väsyneenä kaikki tuntuu kovemmalta, surullisemmalta, lohduttomammalta.

  2. Ruoka ja vesi
    Säännöllinen syöminen ja juominen on tärkeää. Fyysisetkin voimat hupenevat, jos syöminen ja juominen unohtuu.

  3. Liike
    Päivittäinen kevytkin kävely, pyöräily, uinti tai venyttely auttaa. Liikunnan ei tarvitse aina olla rankkaa ja hikistä puuhaa.

  4. Ihmiset
    Pienetkin kohtaamiset saattavat tehdä hyvää. Pelkästään yksin asioiden pyörittely ei tee hyvää. Puhelu, tekstiviesti, sähköposti – jokin yhteys toiseen ihmiseen.

  5. Pysähtyminen
    Hiljaisuus, lepo ja hengähdys eivät ole laiskuutta, vaan itsestä huolehtimista. Kiva kirja, hömppäsarja tai teatteri. Elämästä on lupa nauttia.

Tärkeää ei ole tsempata itseään olemaan entistä tehokkaampi tai piilottamaan se, että on syystä tai toisesta voimaton. Tärkeää on yrittää pitää itsestään huolta niin, että perusasiat ja päivittäiset rutiinit antavat rauhan voimien hiljalleen palaamiselle.

Tärkeää on myöntää itselleen, ettei ole mikään kone. 

Sille sukulaismiehelle minä sanonkin, että levätä saa ihan tässä elämässäkin. Ei tarvitse odotella hautaan saakka, elämä on nytten, ei sitten. Ei aina tarvitse jaksaajaksaa. Ei työssä eikä kotona.

– Terhi